Jätevesiasetuksen toteutus järkevästi -hanke 2010-2013

Valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla ja ympäristönsuojelulaki kokivat muutoksia vuoden 2011 maaliskuussa. Kiinteistöjen jätevesien käsittelyn tulee vastata asetusta 11.3.2016 mennessä, uusien rakennettavien kiinteistöjen osalta alusta lähtien.

Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistyksen Jätevesiasetuksen toteutus järkevästi -hankkeella autetaan haja-asutusalueiden jätevesiasetuksen täytäntöönpanon toteutumista. Hankkeen avulla helpotetaan kuntien viranomaisten työtaakkaa neuvomalla ja motivoimalla haja-asutuksen kiinteistöjen haltijoita toimimaan asetuksen mukaisesti. Neuvontatyö tähtää asetuksen kannalta oikeiden laite-, käsittely- ja sijoitusvaihtoehtojen valintaan. Toimenpiteillä tavoitellaan mahdollisimman suurta alueellista yhdenmukaisuutta ohjeissa, lomakkeissa ja menettelytavoissa.

Hankkeessa kierrätetään kylien avulla jätevesiklinikkaa, joka neuvoo haja-asutusalueen asukkaita ja mökkiläisiä kaikissa haja-asutusalueen jätevesiasioihin liittyvissä kysymyksissä. Klinikka on maksuton ja se antaa henkilökohtaista ja puolueetonta neuvontaa.

Hankkeessa ovat mukana Lapinjärven, Loviisan, Mäntsälän, Orimattilan ja Sipoon kunnat ja hanke saa Uudenmaan maakunnan kehittämisrahaa.

Valtioneuvoston asetuksen talousvesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla löydät osoitteesta http://www.vesiensuojelu.fi/jatevesi/ Samasta osoitteesta löytyy paljon muutakin hyödyllistä tietoa aiheesta, kuten tarpeellisia lomakkeita, käyttö- ja huolto-ohjeet eri jäteveden käsittelyjärjestelmille ja kuntakohtaista tietoa hankkeessa mukana olevien kuntien osalta. Sivuilla on myös valinta-apuri, jonka avulla voi etsiä omalla alueellaan toimivia suunnittelijoita ja urakoitsijoita. Varsinainen suunnitelma järjestelmän rakentamisesta tai uusimisesta on aina teetettävä alan ammattilaisella.

*************************************************

Yhdistyksen asiantuntijat antavat neuvontaa haja-asutuksen jätevesien käsittelyyn liittyvissä asioissa. Voit tilata omalle kylällesi Lapinjärven, Loviisan, Mäntsälän, Orimattilan ja Sipoon alueilla  jätevesiklinikan, joka neuvoo päivän aikana kylän asukkaita jätevesiasioihin liittyvissä asioissa veloituksetta.

**********************************************

Uusi opas jätevesijärjestelmän valitsemisen helpottamiseksi on ladattavissa kohdasta julkaisut. Oppaasta on tehty myös kuntakohtaiset versiot Loviisa, Sipoon, Lapinjärven ja Mäntsälän alueille.

http://www.vesiensuojelu.fi/jatevesi/

Jätevesijärjestelmien kustannukset ja huolto

Pienputsaritutkimus