|
ESISELVITYSHANKE
LIITTYEN Toteutusaika 1.1.-31.12.2006 Rahoittaja:
Idässä Itää ry – Gro i Öst rf / POMO+ Vesistöjen
ja ympäristön kehittämiseen tähtäävät hankkeet ovat erittäin tärkeitä
myös paikallisen elinkeinoelämän kehittymisen kannalta. Kaikki
taloudellinen toiminta on tavalla tai toisella sidoksissa ympäristöön
ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Ympäristön statuksen noustessa sen
myönteinen käyttö lisääntyy, mikä puolestaan johtaa ympäristöstä
huolehtimiseen – syntyy myönteinen kehityskierre. Täten tällaisilla
hankkeilla on paljon laajempi merkitys alueelle, kuin pelkästään ympäristön
tilan koheneminen. Esiselvityshankkeen
tavoitteet ja totettamisstrategia Esiselvityshankkeen
tavoitteena on menestyksekäs ja hyvin toimiva varsinainen hanke.
Esiselvitystyössä saatavien tietojen perusteella varsinainen
hanketoiminta voidaan kohdentaa siten, että siitä saatava hyöty on pitkällä
tähtäimellä mahdollisimman suuri, sekä taloudellisesti että
aineettomien arvojen kannalta. Kohderyhmä
ja hyödynsaajat Kohderyhmänä
ja hyödynsaajina ovat Itä-Uudenmaan kunnat, paikalliset asukkaat ja
yrittäjät, matkailuala, luonnossa virkistäytyjät, kalastusalueet,
osakaskunnat, vapaa-ajan kalastajat, melojat ja koululaiset. Toimenpiteet
ja tehtävät Pääpaino
esiselvityshankevaiheessa on järvien kuntoluokittelussa ja
virkistyskalastukseen liittyvissä perusinventoinneissa. Ympäristökasvatuksen
osalta valitaan mukaan tulevat koulut ja kartoitetaan koulujen tarpeet ja
toiveet liittyen myöhempänä mainittuihin ympäristökasvatuksellisiin
opetuskokonaisuuksiin. Vesistöjen
kuntoluokittelu ja kunnostussuunnitelmat Esiselvityshankkeessa
tehdään karkea kuntoluokittelu alueella lähes 100 järvelle.
Kuntoluokittelu perustuu olemassa olevaan vedenlaatudataan sekä
valuma-alueille karttatarkastelun ja maastotöiden avulla tehtävään
riittävän tarkkaan kuormitusarvioon. Mikäli vedenlaatutietoja ei löydy
lainkaan, järvistä otetaan tarvittavat vesinäytteet. Jokaisen järven
kohdalla arvioidaan kuormituksen suuruutta verrattuna järven sietokykyyn.
Näin saadaan tietää millä järvillä kriittinen kuormitus ylittyy,
millä järvillä kuormitus on huomattavaa ja millä vähäistä. Lisäksi
tarkastellaan tutkittujen järvien potentiaalia virkistyskäyttöön,
mihin vaikuttaa mm. järven luontaiset edellytykset, sijainti ja
saavutettavuus. Tulosten perusteella laaditaan järvistä
prioriteettilista, joka perustuu järven tilan ja virkistyskäyttöpotentiaalin
yhdistelmään. Prioriteettilistan perusteella voidaan valita ne järvet,
joiden kunnostaminen on ensinnäkin realistista, ja toiseksi joiden
kunnostamisella saavutetaan laaja-alaista merkitystä ympäristön tilan
ja virkistyskäytön kehittämisen kannalta.
Prioriteettilistaa laadittaessa käytetään kaikkea saatavilla
olevaa asiaan liittyvää oleellista tietotaitoa. Kalatalous
ja vapaa-ajan kalastus Kalatalouteen
ja kalastukseen liittyvien sidosryhmien kanssa suunnitellaan yhteistyössä,
minkäkaltaisiin toimiin panostaminen on ensisijaista virkistyskalastuksen
elvyttämiseksi. Esiselvitysvaiheessa tehdään myös olemassa olevien
kalastuspaikkojen perusinventointi – missä kalastuspaikkoja on, mihin
niitä tarvitsee perustaa, mitkä paikoista kaipaavat kunnostusta jne. Maisemasuunnittelu
ja maisemointi Esiselvityshankkeessa
tehtävien kalatalouteen ja järvien kuntoluokitteluun liittyvien
maastoinventointien yhteydessä
havainnoidaan maastossa myös mahdollisia pienimuotoista kunnostusta
(raivausta tms.) tarvitsevia maisemapaikkoja. Maisemien kunnostaminen voi
liittyä varsinaisen hankkeen yhteydessä esim. kalastuspaikkojen
perustamiseen. Uusien
virkistyskäyttöesitteiden laatiminen Koskenkylänjoelle ja Porvoonjoelle Varsinaisessa
hankkeessa laaditaan uuden esitteet sekä Porvoonjoesta että Koskenkylänjoesta.
Esiselvityshankkeen aikana asiasta tiedotetaan alueen kuntia, ja
perustetaan tehokkaat työryhmät, joiden kanssa tehdään yhteistyötä
esitteiden laatimisen yhteydessä. Kun kunnat ovat etukäteen tietoisia
esitteiden uusimisesta, voivat ne halutessaan panostaa esim.
melontareittien opastuksien parantamiseen ennen esitteiden laadintaa,
jolloin uudet tiedot saadaan välitettyä esitteiden avulla eri käyttäjäryhmille. Ympäristökasvatus Esiselvityshankkeessa
valmistellaan peruskouluille puolen-yhden koulupäivän mittaisia ympäristökasvatuspaketteja,
joiden sisältöön kuuluu mm. vesiekosysteemin opetusta, kalastusta,
kalalajien tunnistusta, yleistä virkistäytymistä ja luonnossa
liikkumista. Esiselvityshankkeen aikana valitaan mukaan hanketoimintaan
tulevat koulut alueelta, kustakin kunnasta yksi koulu, ja kartoitetaan
niiden tarpeet ja toiveet ympäristökasvatukseen ja –opetukseen
liittyen. Opettajien ja ja koulujen kanssa sovitaan myös alustavista
aikatauluista, millä tapahtumia aletaan toteuttaa. Hankkeen
ohjausryhmä Mats
Arola, Idässä Itää ry toimintaryhmän edustaja Lisätietoja:
|